torstai 6. joulukuuta 2007

Paluu arkeen

3.12. Crosstraineria aamulla 1:20. Tunnin kohdalla hyytyi, kunnon ohella taisi energiatkin loppua. Sen jälkeen officeen tietokoneen ääreen, paluu töihin alkoi nollamotivaatiolla. Illalla kotona 30 min kuntopyörää ja päälle jumppa. Päivän saldo 2:30 liikuntaa ja älytön nälkä. Jaloissa alkaa tuntua ihan hyvältä.

4.12. Leikkauksesta 6 viikkoa. Leikatun jalan saa nyt nostettua suorana eteen keittiön pöydän päälle. Liikkuvuutta on ainakin tullut hyvin lisää, kenkätelineen ja tuolin kautta tähän on tultu. Illalla spinningissä. Uphill-tunti 75 minuuttia, josta n. 40 min yhtäjaksoisesti VK-alueella. Hyvä treeni. Ei Nightwishia, mutta muuta hyvää musiikkia. Kotona kalaa ja perunamuusia, 3 kulhollista muroja, pari leivänpalaa ja vähän suklaata. Näiden jälkeen hampaita pesemään jotta saisi jotenkin lopetettua syömisen. Jatkuva nälkä edelleen.

5.12. Työnteko ei ainakaan vielä pahasti häiritse kuntoutusta. Aamulla 40 min crosstraineria ja 50 min voimatreeniä, mm. 360 kyykkyliikettä. Kahden jalan syväkyykky onnistuu jo, 7.5 kg:n tangolla. Yhdellä jalalla normaalisti terveelle puolelle, leikatulle jalalle 'minikyykkyä'. Käsiliikkeitä ja pohkeita. Pettymys on jos ei huomenna tunnu missään... Turha kai mainitakaan että on jatkuva nälkä. Painosta tippunut kilo kaikesta tankkaamisesta huolimatta. Illalla 1:10 kuntopyörää kevyehkösti kotona. Hiki tuli ja hyvä (rasittunut) olo.

6.12. Itsenäisyyspäivä. Jaloissa ja käsissä tuntuu vähän eilinen punttistreeni - onneksi. Aamulla 15 min kuntopyörää ja 45 min jumppaliikkeitä. Illalla odottaa tunnin spinning. Mari soitti Ylläkseltä. Mahtavat hiihtokelit mutta tyttö kuulemma väsähti eilisiltaiselle hiihtolenkille. Annoin hyvät ohjeet palautumiseen: Pirkka suklaahippukakkua ja Dajm-suklaata, Samulin päiväkänni-lisäohjeella höystettynä. Unohdin mainita etten kuitenkaan ota vastuuta Marin menestymisestä huomisissa leirikisoissa...

Ei kommentteja: