23.10. Leikkauspäivä

Aamulla vähän puuroa ja sen jälkeen paastolle. Sairaalaan Diacoriin klo 13. Pääsin yksityishuoneseen, mikä on kivaa rauhallisuuden kannalta. Toisaalta vähän kurjaa: on yksin ja kun ei kehtaa soitella kelloa sairaanhoitajien vierailut ovat harvassa. Isommassa huoneessa yleensä myös kuulee mielenkiintoisia tarinoita muiden loukkaantumisista.

Sairaanhoitajat kärräävät sängyssä leikkausosatolle n. klo 14:20. Tippa käteen, antibioottia ja nestettä tippumaan. Odotusta: lukemiseksi Kotilääkäriä ja Seuraa. Nukutuslääkäri käy kyselemässä aiemmista nukutuksista. Ei ole ollut ongelmia, hyvin olen nukkunut. Merkitään vihreällä tussilla rasti vasempaan jalkaan - ettei vahingossa avata väärää.

Leikkaussaliin n. klo 14:50. Siirryn sängystäni leikkauspöydälle. Ortopedi Tulikoura tulee moikkaamaan. Mukava tunnelma, naureskellaan tilannehuumorille. Joku kerää leikkausinstrumenttejä valmiiksi. Sairaanhoitaja kiinnittää sydämen toimintaa, verenpainetta ja happisaturaatiota mittaavia laitteita. Nukutuslääkäri tulee, hyvää yötä. Nukahtaminen kestää n. 30 sekuntia.

Heräämössä aika uneliaana. Happimaski on naamalla ja lämmityshuovan alla mukavan lämmintä. En tiedä mitä kello on, joku kysyy jotain ja kertoo että vamma oli samanlainen kuin vuosi sitten korjatussa oikeassa jalassa. Jalkaa vähän särkee. Kerron sen kun kysytään ja saan kai jotakin kipulääkettä. En oikein muista. Hoitaja tarkkailee lähes koko ajan. Jossain vaiheessa happinaamari otetaan pois ja kun kerron kivunkin hellittäneen soitetaan osastolle että saavat tulla hakemaan.

Huoneessa klo 17. Soitto Samulille. Lupaa tulla katsomaan illalla. Tekstiviesti Sannalle: kerron että olen hengissä ja leikkaus meni kai ihan hyvin. En jaksa soittaa ja puhua. Illalla vähän oksettava olo, mutten kehtaa soittaa nappia ja häiritä hoitajia, ehkä se menee ohi kohta. Samuli tulee, mukavaa. Olen aika väsynyt mutta kai jotain johonkin vastaankin. Sairaanhoitaja kysyy haluaisinko mustikkasoppaa tai muuta pientä syötävää. Ei pysty, ei oikein tee mieli juodakaan vaikka kai pitäisi. Saan pahoinvointilääkettä, se auttaa nopeasti.

Samulin lähdön jälkeen sairaanhoitaja tulee sammuttamaan valot. Heräilen yöllä puolen tunnin välein. Selällään makaaminen puuduttaa muttei uskalla jalan takia kääntyä. Yöhoitaja käy useamman kerran, laittaa antibioottia tippumaan ja jossain vaiheessa kipupiikin reiteen. Sen jälkeen saan nukuttua paremmin.

Raatojuoksu

21.10. Leikkaukseen 2 päivää. Kun en taaskaan pääse osallistujaksi niin sitten edes koejuoksemaan SV:n Kadaverloppetia. Aurinkoisessa säässä, pikku pakkasessa 15 km suunnistusrata juomarepun ja kahden geelin voimalla reippaasti läpi. Aikaa kului 2:20, saa nähdä mitä naiset juoksevat itse kisassa.

Päivän anti: Takareisi alkoi kivistää n. 5 km:n kohdalla. Ainakin tuli varmistettua ettei leikkaukseen olla menossa turhaan. Pari vuotta sitten korjattu akillesjänne juoksun jälkeen niin kipeä että käveleminenkin on vähän vaikeaa. Ei tykännyt kylmästä vedestä soita ylittäessä. Molemmat pikkuvarpaat hiertyneet ja kipeät. Niille taas kylmä suovesi taisi olla hyväksi, kipu ei tuntunut varpaat jäässä juostessa ollenkaan... ;)

Tämän kauden suunnistukset on nyt suunnistettu.

Tarina alkaa

Ortopedi Tulikouran tekstiä 27.8.07: "Kyseessä juoksija/suunnistaja jonka oikean takareiden lihasten origo refiksoitiin syksyllä -06 ja se toimii hyvin. Nyt vasen puoli ollut ongelmana. Oireet ovat samankaltaiset kuin korjatussa oikeassa. Venlojen viestissä 16.6.07 kompastui ja sen jälkeen viestin jatkaminen lähes mahdotonta. Ei voinut juosta pariin viikkoon. Oireet istuinkyhmyn seudussa, on painoarkuutta. Fleksio provosoi oireen, venytys provosoi myös."

Tulikoura suosittelee takareiden korjaamista kirurgisesti. Sanoo luottavansa minun 'asiantuntemukseeni' eikä magneettikuvia tarvita. Tiedetään mikä ja missä on vialla. Maksusitoumuspyyntö lähtee vakuutusyhtiöön.

Eipä kai tässä muukaan auta, jalka on oireillut koko kesän ja oikean jalan kokemusten perusteella kuntoutumista ei kannata suurin toivein odotella. Oikeastaan vasen takareisi on oireillut jo helmikuusta -07, siitä saakka kun oikea puoli oli niin hyvässä kunnossa että kovempivauhtisia vetotreenejä pääsi tekemään. Kipu on istuinkyhmyn seudussa, tuntuu terävänä varsinkin äkillisessä liikkeessä - kompastuminen on pahinta mitä kuvitella saattaa. Venyttely ei onnistu: venyttävää hetkeä takareiden yläosassa ei ole, on joko kipu tai ei mitään. Pitkään istuminen ja varsinkin autolla ajaminen puuduttaa ja saa jalan kivistämään. Juostessa jalka tuntuu jäykältä ja mitä kovempi vauhti tai pitempi matka, sen varmemmin pistävä kipu ilmaantuu takareiden yläosaan. Loppukiriä ei tällä jalalla todellakaan oteta...

Venlojen viesti oli viimeinen niitti: kompastuin johonkin - oksaan kaiketi ja tuntui että nyt jotakin myös repesi. Olin varma että edessä tulee olemaan leikkaus, mutta jospa sen saisi lykättyä kesän ylitse. Kesälomasuunnitelmista, vaeltelusta ja juoksemisesta Lapin ja Norjan tuntureilla, ei niin vain haluaisi luopua.

Venlojen viestiä seurasi parin viikon toipuminen. Fillarilla sentään pystyi ajamaan. Sen jälkeen jalka oli välillä aika hyvä, useimmiten ei. Suunnistamassa katse varpaissa koska tiesin ettei kompastua saa. Seuran mukana vielä 25-mannassa 6.10. ja Halikkoviestissä 13.10. Sen jälkeen korjaukseen.